Ryhmäseksiä?

GettyImage2Helsingin uutiset julkaisi muutama päivä sitten uutisen nuorten keskuudessa yleistyvästä ryhmäseksistä. helsinginuutiset Sexpo säätiö kommentoi asiaa toteamalla, että nuorten avoimet seksuaaliset suhteet, kaveriseksi ja ryhmäseksi ovat tavallisia seksuaalisuuden ilmiöitä, eikä niissä ole mitään uutta tai vaarallista.Sexpo säätiö myös painotti, että erilaiset seksikokeilut ja oman seksuaalisen identiteetin etsiminen kuuluvat nuorten seksielämään. Sexpon mukaan niiden tuomitseminen ja vähätteleminen rikkoo seksuaalikasvattajan ammattietiikan keskeisimpiä lähtökohtia: luvan antamista ja dialogiin pyrkimistä.

Toista mieltä Sexpon asiantuntijoiden kanssa on seksuaaliterapeutti Sari Eronen. Hänen mukaansa yhä nuoremmat kokeilevat seksissä asioita, joiden kuvittelevat olevan muotia tällä hetkellä. Tämä johtaa Erosen mukaan helposti vastentahtoisiin kokeiluihin. Pohjalla on usein tarve olla hyväksytty. helsinginuutiset 

Seksuaalisuus tuntuukin puhuttavan nuoria ja lapsia yhä aikaisemmin. Mannerheimin Lastensuojeluliiton ylläpitämässä lasten ja nuorten puhelimessa vastaanotettiin vuonna 2011 yhteensä 38 017 yhteydenottoa. Kaikista vastaanotetuista keskustelupuheluista 25 prosenttia liittyi seksuaalisuuteen tai seksiin. Usean seksiin liittyvän yhteydenoton taustalla kuuluivat vaikutteet pornosta. Nuorimmat soittajat olivat alle 9-vuotiaita. Vuodesta 2000 vuoteen 2008 tämän ikäisten poikien seksiä koskevat kysymykset yli kaksinkertaistuivat. mediakasvatus Huimasti lisääntyneille seksuaalisuutta koskeville puheluille, samoin kuin yläaste ikäisten keskuudessa lisääntyville ryhmäseksikokeiluille ei tarvitse etsiä syytä kaukaa. Kun aikuiset eivät kykene ottamaan vastuuta seksuaalisuudestaan, miten siihen kykenisivät lapset ja nuoret?

Tämä tuli hyvin esiin mm. kesäkuussa, kun Yle:n Aamu-Tv kysyi seksibloggaaja Melissa Mäntylältä, mikä saa ihmiset osallistumaan ryhmäseksitapahtumiin? Haastattelu pohjautui Mäntylän blogiin jossa hän kommentoi Helsingin Wonderlust tapahtuman yhteydessä toteutettua julkista ryhmäseksi sessiota bloggaajan_kuvaus_ Juhlat liittyivät ns. tiedostavan seksin Wonderlust-festivaaliin. Festivaalin yhteydessä järjestettyyn ryhmäseksitapahtumaan osallistui noin 200 ihmistä. Mäntylä kommentoi YLE:n Aamu – tv:ssä, että “Wonderlust tähtää valtavirtaan, niin että kaikki järkevät tyypit ovat tervetulleita”. Kuitenkin samaan hengenvetoon Mäntylä totesi, että osa osallistujista saapui paikalle siksi, että heitä kiihottaa seksin harrastaminen yleisön edessä. Tämä on Mäntylän mukaan yksi ekshibitionismin ilmaisumuoto.

Oman ymmärrykseni mukaan ekshibitionismi määritellään sukupuoliseksi paljastamishäiriöksi, joka lyhyesti tarkoittaa sitä, että asianosainen kokee seksuaalista mielihyvää paljastaessaan sukuelimensä, ruumiinmuotonsa tai seksuaalisen toimintansa toisille ihmisille. Erityistä mielihyvää henkilölle tuottaa tällöin seurannan kohteeksi joutuminen tai paljastetun kohteen reagoiminen. Kyseinen häiriö on varsin tyypillinen mm. namusedillä ja muilla itsensäpaljastajilla, joista saamme tasaisesti lukea iltapäivälehdistä. Toisaalta nykykäsityksen mukaan ekshibitionismi voi tarkoittaa myös halua paljastaa itsensä sellaisella hyväksyttävällä tavalla, ettei se loukkaa toisia tai ole lakien vastainen. Tällöin kyseessä on yleisemmin paljastamis- tai nähdyksitulemishaluKuka kuitenkaan on paikalla määrittelemässä sitä, loukkaako itsensäpaljastelu jotakuta paikalle osuvaa? Miten itsensäpaljastaja voi vakuuttaa itsensä siitä, että housujen alasvetäminen ei vaikuta paljastuksen kohteeksi joutuneen seksuaalisuuteen tai turvallisuuden tunteeseen? Kuinka moni ihminen tai pieni lapsi on oikeasti nauttinut siitä, kun pusikon takaa esiin on heilahtanut omaa penistään kädessään pitelevä “herrasmies”, joka ainoastaan toteuttaa omaa “seksuaalista vapauttaan”?

Jokatapauksessa nyky-yhteiskunta tuntuu toiminnallaan tähtäävän siihen, että paljastamishäiriöstä ja muusta seksuaalisesti poikkeavasta käytöksestä halutaan tehdä normaalia. Kuinka normaalia voi kuitenkaan olla julkinen ryhmäseksitapahtuma? Miksi marginaalisen, paljastamishaluisen ryhmän toiminnasta halutaan väkisin tehdä normaalia, ja sitä markkinoidaan suureen ääneen seksuaalisena vapautena? Eikö seksuaalista vapautta ole ennemmin se, että jokainen saa edelleen vaalia omaa seksuaalisuuttaan omana, intiiminä ja vain itselle kuuluvana asianaan?

Aamu-tv:ssä Mäntylä painotti, että julkisessa ryhmäseksissä turvallisuus ja sääntöjen kunnioittaminen ovat ehdottomia edellytyksiä, eikä seksibileissä voi jäädä vonkaamaan edes pusua, jos toinen ei innostu. Mitenhän tätä kontrolloidaan julkisessa ryhmäseksitilanteessa, jossa osallistujat kiihottuvat itsensä paljastamisesta ja nähdyksi tulemisesta? Kuuluuko mahdollisen vastustuksen ääni mihinkään muun voihkeen alta? Entä miten hyväksyntää hakeva teinityttö saa äänensä kuuluviin ryhmäseksiä harjoittavan poikaporukan keskellä? Jos vaikka tyttö tulisi toisiin aatoksiin kesken kaiken?

Pienen ihmisen päähän ei millään mahdu, miksi yksiavioisuus on nykyään kirosana, miksi teineille on vaarallista opettaa että seksielämän aloitusta kannattaa venyttää hyvään ja toimivaan parisuhteeseen, ja miksi on niin suvaitsematonta opettaa, että seksistä kannattaa nauttia ihan vain kaksistaan, oman kumppanin kanssa.