Room of Hope yhteistyöhön Nikosian yliopiston terapia-ja koulutuskeskuksen kanssa

room of hope3Yhdistyksemme vuosi 2017 on startannut vauhdikkaasti niin Suomessa kuin Kyproksella. Olemme kiertäneet pitämässä luentoja ihmiskaupasta ja pornoteollisuudesta ympäri Suomea, sekä valmistelleet EU:n hankerahoitushakemusta yhteistyössä kahden Eurooppalaisen tutkijatahon kanssa. Jännityksellä jäämme odottamaan hyväksytäänkö laatimamme tutkimushanke.

Kyproksen päässä on myös tapahtunut paljon uutta tutun tekemisen ohessa! Helmikuussa allekirjoitimme yhteistyösopimuksen University of Nicosian alla toimivan Kesyn kanssa. Kesy on terapia- ja koulutuskeskus, jossa kliinisen psykologian opiskelijat suorittavat harjoittelunsa. Yhteistyön myötä keskuksellamme on aloittanut ensimmäinen psykologiharjoittelija, joka auttaa yhteisöllisen ja ja yksilöllisen psykologisen tuen tarjoamisessa naisille. Suunnitelmissa Kesyn kanssa on myös kouluttaa tulevia psykologeja ihmiskaupasta, traumaattisen asiakkaan auttamisesta sekä monikulttuurisuudesta. Tämä alkanut yhteistyö on upea askel kohti entistä tiiviimpää juurtumista Kyprokselle ja tietoisuuden lisääntymistä paikallisten ammattilaisten keskuudessa!

Viime syksystä alkaen keskuksellamme on entistä tiiviimmin kiinnitetty huomiota äitiyden haasteisiin ja niissä tukemiseen. Viikko sitten starttasimme erityisen viikottain kokoontuvan äitiryhmän. Ryhmä toimii Suomessa kehitetyn Vakautta vanhemmuuteen -mallin pohjalta. Tarkoituksena on tarjota tukea naisille, joilla oma traumatausta tuo erityisiä vaikeuksia vanhemmuuteen. Naiset ovat olleet hyvin kiinnostuneita ryhmästä ja kokevat sen tulevan tarpeeseen. Ryhmässä naiset eivät ainoastaan kuuntele opetustuokioita, vaan lähestyvät eri teemoja myös konkreettisten harjoitusten ja ennen kaikkea vertaistuen muodossa. Muilta osin olemme jatkaneet työtaitojen opettelua muun muassa uusien kaulakoru- ja nahkalaukkumallien kautta. Usein naiset kuvaavat käsitöiden pariin uppoutumisen tervetulleena tapana saada hetkeksi etäisyyttä kipeisiin muistoihin ja huoleen tulevaisuudesta.

Jos haluat saada enemmän ajantasaisia kuulumisia yhdistyksemme toiminnasta ja olla mukana vaikuttamassa toimintaamme, niin käy liittymässä yhdistyksemme jäseneksi oheisen linkin kautta! http://www.vapautauhri.fi/?page_id=2804