Kyproksen päiväkeskuksemme kuulumisia

Ohessa tuoreita kuulumisia päiväkeskukseltamme Kyprokselta!

Työvalmennus

room of hope ompeluTyö Vapauta Uhri ry:n ja Wellspringin yhteistyössä luotsaamassa päiväkeskuksessa Kyproksella on jatkunut tiiviinä.  Syksyllä lanseerasimme uudenlainen ohjelman, joka on tarjonnut työtaitovalmennusta kahdessa eri tasoryhmässä ihmiskaupan uhreille. Tavoitteena on näin ollut vastata entistä paremmin niihin muuttuviin tarpeisiin, joita naisilla on eri vaiheissa ihmiskaupasta vapautumisen jälkeen. Alkusyksystä keskuksella keskityttiin koruprojekteihin ja nyt loppuvuodesta on siirrytty ompelutöiden pariin. Keskuksen työntekijät ja vapaaehtoiset ovat kannustaneet ja ohjanneet naisia opettamaan myös toinen toisiaan. Tämä on voimaannuttanut naisia ja tuonut heille perspektiiviä mahdollisuudesta päästä eteenpäin elämässä. Sunnitelmissa on myös  uudenlaisten työharjoittelumahdollisuuksien tarjoaminen ja kehittäminen naisten tukemiseksi. Tämä olisi tarkoitus toteuttaa solmimalla työharjoittelusopimuksia paikallisten yritysten kanssa.

Psykoedukaatio

maria-parkkihalliKeskuksen psykoedukaatiotuokioissa keskiössä on kuluneiden kuukausien aikana ollut lasten kasvatus. Erityistä huolta on aiheuttanut naisten valmiudet ja voimavarat vauvojen ja lasten kasvatuksessa. Kun oma elämänhallinta on hukassa ja menneisyyden muistot ottavat vallan, on vaikea pitää huolta omista lapsista. Keskuksella on yhdessä naisten kanssa pohdittu ja keskusteltu, miksi väkivaltaisuus ei ole avuksi ongelmatilanteiden ratkaisussa.

Lasten kasvatuksellisten haasteiden lisäksi naiset kamppailevat myös monimuotoisten psyykkisten haasteiden kanssa yrittäessään selvitä jokapäiväisestä arjesta. Moni on ahdistunut, masentunut ja itsetuhoinen. Siksi keskuksella on edelleen painotettu vahvasti myös naisten yksilöllistä tukea. Henkilökohtaisissa tukitapaamisissa naiset kuvaavat, kuinka vaikeiden ja kivuliaiden asioiden ääneen sanominen jäsentää ja auttaa askeleen eteenpäin.

Arjessa tukeminen

Päiväkeskuksen arkeen kuuluu edelleen erottamattomasti myös naisten konkreettinen auttaminen mm. sairaalakäynneissä, virastoissa asioinnissa ja asumisjärjestelyissä. Kun vastustus on voimakasta, ovat yhteiset tavoitteet sitäkin merkittävämpiä. Keskuksemme toimii yhteistyössä muiden paikallisten ihmiskaupan uhreja tukevien järjestöjen kanssa avun ja tuen tehostamiseksi. Eri tavoin toimintaamme osallistuu tällä hetkellä noin 20 naista laajasti eri kansallisuuksista.

Päiväkeskuksessa tehtävän työn tukeminen

sannapromo

Sanna Korpela

Tällä hetkellä päiväkeskuksen päivittäisestä toiminnasta vastaa Vapauta Uhri ry:n hallituksen jäsen, psykologi Sanna Korpela. Sannan virallisena työnantajana toimii yhteistyökumppanimme  Wellspring Cyprus. Sannan sydän palaa erityisesti psykososiaalisen tuen tarjoamiselle ja keskuksen toiminnan kehittämiselle parhaan mahdollisen avun tarjoamiseksi. Sanna on ollut mukana keskuksen toiminnassa vuodesta 2015. Jos haluat olla mukana tukemassa Sannan päiväkeskuksessa tekemää työtä, voit tehdä  sen kanavoimalla tuen Suomen ev.lut. Kansanlähetyksen kautta. Maksuyhteystiedot löytyvät alta.

 

 

 

Saaja: Suomen Ev.lut. Kansanlähetys

Pankkitili: DB

FI83 8000 1501 5451 08

Viitenumero: 21652

KERÄYSLUPA

Luvan saaja: Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys r.y

Luvan numero: POL-2014-11731.

ÅLR 2015/11253

Lupa on voimassa 14.1.2015-31.12.2016 koko Suomen alueella.