Prostituoitu omasta tahdostaan?

katu ruusu

Toissa keskiviikkona suuntasimme jälleen Nikosian Vanhan kaupungin öisille kaduille ja kujille. Juuri ennen lähtöä rukoilin kotona, ja sain selkeän kehoituksen käydä ostamassa mukaamme 10 ruusua. Kukkakaupan pihalle kurvatessamme mietin, mitä järkeä on ostaa kymmentä ruusua, kun viime viikkoina olemme nähneet yökerhojen ulkopuolella parhaimmillaan viisi naista taukoa pitämässä.

Kun sitten suuntasimme yökerhojen edustoille, alkoivat myös ruusut huveta. Kohtasimme enemmän naisia kuin muina iltoina yhteensä. Mielenkiintoisinta on, että tapasimme yhteensä 11 naista, mutta heistä yksi kieltäytyi vastaanottamasta ruusua. Näin ollen jokaiselle kymmenelle ruusulle löytyi vastaanottaja, ja erityisiin rukouksiimme jäi tuo yksi ruususta kieltäytyjä. Naiset olivat pääosin itä-euroopasta, ja heistä jokainen oli ihmeissään ja hämmennyksissä siitä, että halusimme antaa heille ruusun ilmaiseksi. Ehkä vielä suurempaa hämmennystä aiheutti syymme, se että halusimme ruusujen kautta siunata naisia, lahjoittaa jotakin kaunista mielestämme monella tapaa kauniille naisille.

Piikkikoroissaan, nahkahameissaan, sätkä suupielissään ja mahdollisia asiakkaita jo vastaanottaneina nuo naiset eivät välttämättä itse kokeneet olevansa kauniita, mutta ehkä ruusut välittävät heille edes jotain siitä kauneudesta, jota löytyy meistä jokaisesta.

Jos joku miettii näiden naisten syytä myydä itseään kaduilla ja yökerhoissa, oheinen haastattelu tuonee vastauksen kysymykseen. Vaikka haastattelemani ex-prostituoitu ei ikinä myynyt itseään Kyproksella, pätevät samat universaalit “lainalaisuudet” joka puolella maailmaa.

Rachelin tarina

Rachel Moran päätyi prostituoiduksi vain 15-vuotiaana.

-Oma tarinani on varsin tyypillinen. Olin nuori ja koditon, ja välini omaan perheeseeni olivat täysin katkenneet isäni maanisdepressiivisyyden ja äitini skitsofrenian vuoksi. Minun valinnan mahdollisuuteni tiivistyi kahteen vaihtoehtoon: joko ottaisin miehiä päälleni ja sisääni, tai jatkaisin elämääni jatkuvassa nälässä ja ilman kotia. Tässä tilanteessa ainut vaihtoehtoni oli alkaa myydä itseäni, Rachel kertoo.

Rachelin mukaan moni nuori tyttö saattaa ensin pitää prostituutiota nopeana ja “helppona” keinona tienata rahaa, mutta katuvat sitä katkerasti jälkeenpäin.
-Tapaan säännöllisesti nuoria naisia jotka ovat vain ajatelleet tienata hieman “ylimääräistä”. Kuitenkin jokaisen tarina on lopulta toistaan kurjempi. Heillä kaikilla on päällimmäisenä tunteena syvä katuminen ja itsesyytökset siitä, että he pilasivat elämänsä, Rachel toteaa.
Seksiä ostavat miehet pitävät erityisesti nuorista naisista, ja ovat valmiit maksamaan extraa mitä kauniimpi ja nuorempi seksiä myyvä nainen sattuu olemaan. Rachelin mukaan prostituutiota leimaakin omalla tavallaan nuoruuden kaupallistaminen, nuorten vartaloiden kaupallistaminen. Halutuin prostituoitu ei ole ikinä kaunein, vaan se nuorin.
-Lopulta asiakkaille ei ole väliä edes sillä mitä osaat tehdä vartalosi avulla. Tärkeintä on se että tuo vartalo ei ole ollut markkinoilla kauaa. Bordelleissa asioivien yleisin kysymys on, kuinka vanha on nuorin tyttönne, Rachel toteaa.
Tämä toteutui myös Rachelin kohdalla.
-Kun 15-vuotiaana myin itseäni kadulla, miehet kysyivät aina ikääni. Ja kun kerroin sen heille, he kiihottuivat aina nopeammin. Heitä ei siis todellakaan häirinnyt ikäni. Sadoista minut autoonsa ottaneista ja ikäni kysyneistä miehistä vain yksi kääntyi takaisin ja palautti minut kadulle, Rachel kertoo.
Rachelin mukaan oman vartalon myyminen on jo ensiaskeleesta lähtien syvästi traumatisoivaa, ja muuttuu lopulta tuhoavaksi.
-Elämä prostituoituna on helvettiä. Prostituutio tuhoaa naisen psyykkisesti ja fyysisesti.
Omalla kohdallani voin todeta sen olleen armottoman traumatisoivaa kaikin mahdollisin tavoin.
Pahinta prostituoituna olossa on kuitenkin se stigma joka sinuun lyödään, tietty prostituoidun määrittelyn ominaispiirre. Se että joukko perverssejä, täynnä naisvihaa olevia miehiä käyttää vartaloasi kuin jonkinlaista seksuaalista rättiä, ja kaiken lisäksi he kokevat sen seksuaalisesti täysin oikeutetuksi. Se kaikki on elävä helvetti naiselle ja nämä miehet tietävät sen, Rachel toteaa.

Rachel kertoo että yksi hänen nöyryyttävimmistä muistoistaan on se, kun hän 15-vuotiaana päätyi hotellihuoneeseen aasialaisen miehen kanssa.
-Mies vaati seksiä ilman kondomia ja tyydytti itsensä haluamallaan tavalla vaikka pyysin häntä lopettamaan monta kertaa. Koska olin nuori ja naiivi, en ollut tajunnut pyytää maksua etukäteen. Niinpä mies aktin jälkeen totesi ettei hänellä ollut yhtään rahaa mukanaan. Hän pyysi minua tulemaan seuraavana päivänä McDonalsin eteen, jossa hän maksaisi minulle. Voitte arvata söinkö mitään tuona seuraavana päivänä, Rachel muistelee.

Rachel myös toteaa, että eläessään prostituoituna hän tapasi seksinostajia laidasta laitaan, mutta eräs ryhmä piti selvästi kärkipaikkaa.
-Tyypillisin seksinostaja oli ja on edelleen keskiluokkainen, naimisissa oleva mies. Heille kaikille on yhteistä tunne heidän seksuaalisten tarpeidensa toteutuksen oikeutuksesta, keinolla millä hyvänsä, Rachel toteaa.
Tie vapauteen

Rachel toimi prostituoituna kaikkiaan seitsemän vuotta. Ollessaan 22-vuotias hän tajusi, että jollei hän lopettaisi vartalonsa myymistä, prostituutio tulisi tappamaan hänet.
-Kyseessä ei ollut vain fyysinen hyväksikäyttö, vaan yhtälailla henkinen ja emotionaalinen. Seksiä ostavat miehet tappavat itsearvostuksesi. Et voi ikinä tietää mitä he haluavat, tai mitä he kirjoittavat sinusta jälkeenpäin. Osa haluaa että näytät nauttivan jokaisesta hetkestä, osa haluaa sinun vain kärsivän. Joukossa on suuri määrä miehiä, jotka kiihottuvat vain nähdessään ja tuntiessaan että he hyväksikäyttävät sinua seksuaalisesti. He haluavat että kärsit, he haluavat että koet inhoa ja kipua kun he työntyvät sisääsi. Vain se saa heidät tuntemaan, että he ovat saaneet rahoilleen vastinetta, Rachel toteaa.

Rachelin mukaan moni ajattelee että seksin myymisen lopettamisen taustalla on aina jokin järisyttävä kokemus joka antaa henkilölle yliluonnollisen voiman lopettaa. Näin tapahtuu kuitenkin harvoin. Suurin osa prostituoiduista ontuu ulos jos vain onnistuvat löytämään reiän josta paeta.
Rachel itse vertaa omaa pelastautumistaan pakenevaan eläimeen.
-Epätoivoinen eläin yrittää löytää takapihan aidasta raon jonka alta voi kaivautua vapauteen. Näin oli minunkin kohdallani. Olin järkyttävän riippuvainen kokaiinista, itseasiassa riippuvuuteni oli jatkunut jo vuosia. Ymmärsin että huumeet ja prostituutio yhdessä tulisivat olemaan loppuni. Kaiken kaikkiaan tein valintani irrottautua prostituutiosta paitsi poikani, myös itseni vuoksi, Rachel toteaa.

Päätös irrottautumisesta ei kuitenkaan muodostunut tieksi vapauteen.
-Seitsemän vuottani prostituoituna jätti jälkeensä syvän loukkaantumisen, vihan ja katkeruuden. En voi väittää olevani toipunut, en lähellekään. Prostituutiosta ei ole oman kokemukseni mukaan mahdollista toipua. Siitä on vain mahdollisuus jatkaa elämää eteenpäin, yksi askel kerrallaan. Nämä kaksi asiaa, toipuminen ja eteenpäin meneminen, ovat täysin eri asioita, Rachel painottaa.

Prostituutio ja ihmiskauppa kulkevat käsi kädessä

Kysymykseen prostituution ja seksiperäisen ihmiskaupan yhteydestä Rachel toteaa, että näitä kahta ei voida erottaa toisistaan.
-Reitit prostituutioon ja ihmiskauppaan ovat vain kaksi eri väylää, jotka tuovat naiset lopulta täsmälleen samaan paikkaan, seksuaalisesti hyväksikäytettäviksi, Rachel sanoo.
Rachel korostaakin, että yritys erottaa prostituutio ja seksiperäinen ihmiskauppa toisistaan on silkkaa tyhmyyttä. Hänen mukaansa seksiperäistä ihmiskauppaa tapahtuu, koska miesten tarpeista käsin nouseva prostituutio takaa miehille pääsyn hyväksikäyttämään naisvartaloa. Ja prostituutio ja sen ympärille kehittynyt muu kaupallinen seksiteollisuus ovat juuri ne markkinat, joille seksiperäisen ihmiskaupan uhreiksi joutuneet naiset myydään.
-On sanottu että puhuminen seksiperäisestä ihmiskaupasta ilman mainintaa prostituutiosta on sama kuin puhuisi orjuudesta ilman että mainitsisi plantaasit. Tämä on paras ja tarkin analogia jonka olen koskaan kuullut, Rachel toteaa.
Sama koskee Rachelin mukaan myös puhetta prostituution, pornografian ja seksiperäisen ihmiskaupan yhteydestä.
-Pornografia on dokumentoitu todiste prostituutiosta. Siinä kaikki, Rachel kuittaa.

Kun puhe siirtyy itse prostituutiosta niihin mekanismeihin jotka ylläpitävät pornon ja prostituution kulutusta yllä yhteiskunnassamme, on siihen Rachelin mukaan löydettävissä vain yksi selkeä syy: mieslähtöinen kysyntä.
-Jotkut ihmiset haluavat uskoa että syy prostituutioon on köyhyys. Mutta se ei ole köyhyys, se ei ole ikinä ollut köyhyys, eikä se tule ikinä olemaan köyhyys. Mikään määrä köyhyyttä ei pystyisi ikinä luomaan prostituutiota ilman miesten haluista käsin nousevaa seksin kysyntää, Rachel painottaa.

Tästä syystä myös ainut toimiva tapa lopettaa prostituutio ja muut seksuaalisen hyväksikäytön muodot on yksinkertaisesti kysynnän lopettaminen.
-Tarvitsemme seksinostamisen kriminalisoinnin maailmanlaajuisen täytäntöönpanon. Prostituutio on seksuaalisen hyväksikäytön kaupallistamista, ja kuten muutkin seksuaalisen hyväksikäytön muodot, myös se tulee kriminalisoida, Rachel sanoo.

 

Pia Rendic