Vuoden työt paketissa – Kiitos tuesta ja mukana olosta!

Kiitos teille kaikille jotka olette olleet mukana työssämme kuluneen vuoden aikana! Ohessa kuulumisia Room of Hope päiväkeskukseltamme sekä Suomessa tehdystä työstä!

Uusi työntekijämme Elina Pohto

Kyproksen päiväkeskuksellamme on tapahtunut taas paljon kaikenlaista. Keväällä neuvottelimme paikallisen Casa Collegen kanssa stipendeistä, joiden avulla keskuksemme naisten olisi mahdollista aloittaa opiskelut. Syksyllä muutama nainen jo pääsi kiinni opintoihin! Heidän silmissään on uusi säihke tulevaisuudesta ja sen mahdollisuuksista. Eräs nainen kuvasi viime keväänä olleensa vain alakuloisena ja ponnettomana kotona, mutta nyt hänellä on suuntaa ja toivoa arjessaan!

Keskuksellamme on nyt myös yksi työntekijä lisää, kun psykiatrinen sairaanhoitaja Elina Pohto aloitti työt lokakuussa. Lisäksi tiimissä on mukana kaksi loistavaa psykologiharjoittelijaa, sillä yhteistyö Kesyn (University of Nicosia) kanssa on jatkunut hedelmällisesti. Lisäksi myös muutama vapaaehtoinen auttaa keskuksen arjessa. Auttaville käsille onkin tarvetta, kun moni vauva on oppinut kävelemään, ja sitä myöten vauhti lelujen keskellä lisääntyy. Vauvojen ja taaperoiden runsaan määrän vuoksi olemme aloittaneet/aloittamassa kaksi uutta vertaisryhmää. Vanhemmuusryhmä aloitti syksyllä ja tukee traumatisoituneiden vanhempien jaksamista omien lasten kanssa ja ennaltaehkäisee traumatisoitumisen ylisukupolvista siirtymistä. Seuraamme muokaten suomalaisen Traumaterapiakeskuksen julkaisemaa Vakautta vanhemmuuteen -ryhmämallia. Tammikuussa alkavan ryhmän tavoitteena on puolestaan tarjota kohdennettua vertaistukea traumataustan kanssa elämiseen ja tukea integroitumista kyproslaisen yhteiskuntaan. 

Uusia korumalleja

Syksyllä aloitimme myös uudenlaisten korujen sekä Piece of Hope saippuoiden valmistuksen. Uusia tuotteita oli myynnissä muun muassa Hämeenlinnan joulumarkkinoilla. Työpajatoiminnan lisäksi naiset ovat osallistuneet tuttuun tapaan psykoedukaatiokeskusteluihin psykologiharjoittelijoidemme kanssa. Keskustelujen teemat naiset päättivät syksyllä itse. Aiheita käytiin läpi pitkä lista stressin säätelystä hyvän itsetunnon rakentamiseen ja työhaastatteluun valmistautumisesta lasten kasvatukseen.

Edellä mainittujen asioiden lisäksi olemme myös ideoineet mielenterveysalan ammattilaisille suunnattua koulutusta ihmiskaupasta ja sukupuolittuneesta väkivallasta. Kumppaneina suunnittelemassa on edustajia eri järjestöistä, joiden kanssa teemme yhteistyötä muutenkin (Mediterranean Institute of Gender Studies, Future Worlds Center ja Kesy). Jos hyvin käy, tämä toteutetaan Kyproksen sisäministeriön alla.

Jos haluat olla mukana tukemassa Room of Hope päiväkeskuksemme toimintaa, voit tehdä sen käyttämällä seuraavia pankkiyhteystietoja: OP:  FI96 5108 0220 0780 59, VIITENUMERO 10003

 

Vankilassa luennoimassa

Suomessa olemme kuluneen vuoden aikana kouluttaneet, konsultoineet ja pitäneet ihmiskauppaa esillä eri medioissa. Olemme kouluttaneet muun muassa vankiloiden henkilökuntaa ja sosiaali-ja terveysalan henkilöstöä ihmiskauppaan ja ihmiskaupan uhrien tunnistamiseen liittyen. Lisäksi olemme vierailleet useissa eri kouluissa ja seurakunnissa ympäri Suomea puhumassa ihmiskaupasta ja pornoteollisuudesta. Aiheeseen liittyen olemme myös olleet vieraina muun muassa TV-7:n Kämmenellä ohjelmassa, sekä useassa eri radio-ohjelmassa. Linkit Kämmenellä ohjelman jaksoihin ohessa. Kämmenellä – prostituutio. Kämmenellä – porno. Suomen lisäksi olemme kouluttaneet ja puhuneet aiheista EFN konferenssissa Berliinissä, jossa kerroimme muun muassa tutkimuksen teosta, pornosta ja lobbauksesta.

Kesällä aloitimme myös yhteistyön Vanajan vankilan kanssa ihmiskaupan uhrien tunnistamiseksi ja auttamiseksi. Tuon yhteistyön pohjalta olemme tammikuussa 2018 starttaamassa tutkimusprojektin Ojoisten vankilassa. Tarkoituksena on kartoittaa miesvankien asenteita, uskomuksia ja ajatuksia pornoon ja pornonkäyttöön liittyen, ja sitä kautta tuottaa tutkimusdataa etenkin seksuaalirikoksista tuomittujen vankien pornonkäyttötottumuksista, sekä niiden vaikutuksista seksuaalirikoksiin ja niiden uusintamisen ehkäisyyn.

Jos haluat olla mukana tukemassa Suomessa tekemäämme työtä, voit käyttää seuraavia pankkiyhteystietoja: OP:  FI96 5108 0220 0780 59  Koulutus-ja konsultaatio:  VIITENUMERO 10029 , Vankilayhteistyö: VIITENUMERO 10045  Lisätietoja näet AUTA! Sivultamme

 

Rauhallista ja Onnellista Joulunaikaa toivoen,

Vapauta Uhri ry