Katso videot: Esiintyjän mielipide pornosta

Pornosta ja ihmiskaupasta

Yle uutisoi pornosta

Yle on uutisoinut kuluneen kahden päivän aikana pornosta ja sen addiktoivasta luonteesta.

Porno riippuvuus on vaikea aihe

Nettipornoon eivät ikärajatkaan pysty

ex-pornoriippuvainen vastustaa pornoa

Vaikka artikkeleissa on tuotu esiin pornon haittapuolia, on niissä annettu ääni myös pornon puolustajille, joiden mukaan pornossa ei ole mitään haitallista. Räikein kannanotto lienee Sexpon puheenjohtaja Tommi Paalasen, joka pitää pornon 18-vuoden ikärajaa järjettömänä.

”Sitten mennään kyllä aika puritaaniseksi. Koska 15-vuotiaista jo kolmannes on harrastanut seksiä. Onhan se aika outoa, jos he voivat harrastaa seksiä, mutta eivät voi katsoa muiden tekevän sitä..”

Myös Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula puolustaa pornoa ja pitää normaalina pornon käyttämistä montakin kertaa päivässä. “Vaikka katsoisi monta kertaa päivässä pornoa, niin se ei ole riippuvuus niin kauan kuin se ei aiheuta katsojalle itselleen ongelmaa”.

Asiantuntijoilla ei tietoa pornon ja ihmiskaupan yhteydestä

Hämmentävintä artikkeleissa on kuitenkin ollut pornon haittapuolia esiin tuovien asiantuntijoiden, kuten Tarja Santalahden varovaiset ja harhaanjohtavat kommentit.

“Aikuisten tulee kuitenkin selittää, että pornossa on kyse aikuisten saduista ja fantasiasta, ei todellisesta elämästä”.

“Sehän on useimmiten hyvin käsikirjoitettua, ammattilaisten näyttelemää, tarkasti valituista kuvakulmista ja asennoista koostettua, tarkasti leikattua ja käsiteltyä”.

Santalahti ei selvästikään ole tavannut niitä naisia ja tyttöjä, jotka on vastoin tahtoaan pakotettu pornoelokuviin. Hänelle porno on satua ja fantasiaa, mutta onko se satua ja fantasiaa niille tytöille ja naisille, jotka osallistuvat yli 7 tuntisiin kuvauksiin, joita panee monta miestä yhtä aikaa, jotka itkevät ja rukoilevat että saisivat lopettaa kuvaukset?

Tai onko porno satua ja fantasiaa niille naisille ja tytöille, jotka joutuvat osaksi hard core pornoelokuvia? Onko heille satua ja fantasiaa se että he joutuvat väkivallan uhreiksi, että heitä satutetaan fyysisesti ja seksuaalisesti? Onko heille satua se, että kuvaukset päätyvät jonkun kuolemaan?

Muutama fakta pornosta

Entä mihin perustuvat seuraavat kommentit?

“Riippuvuus ei sinänsä kierouta ihmissuhteita, mutta ystävyyssuhteille ei useinkaan jää aikaa”.

“On olemassa jonkin verran tutkimuksia siitä, että porno lisää itsekeskeisyyttä ja itsekkyyttä”.

Porno EI kierouta ihmissuhteita? Tutkimustietoja JONKIN verran?

Pornoa ja sen haittavaikutuksia on tutkittu maailmalla vuosikausien ajan, ja tutkimustulokset ovat kiistattomia. Pornon katsomisen ja naisiin kohdistuvan väkivallan välillä on selvä vastaavuus: pornoa katsovat miehet ovat  keskimääräistä väkivaltaisempia naisia kohtaan (Hald 2010). Pornolle altistuminen ja pornon katsominen altistavat nuoria epäterveelle seksuaaliselle kehitykselle (Collins, Elliot&Berry 2004). Porno vaikuttaa aivotoimintaan aiheuttaen mm. impulsiivisuutta , pakko-oireita, tunne-elämän epävakautta ja heikentynyttä arvostelukykyä (Hilton 2011). Internetporno voi aiheuttaa addiktion joka aiheuttaa aivoissa samanlaisia muutoksia kuin huumeriippuvuus(Cambridge Study 2014). Lisäksi pitkäaikaisen altistuksen pornolle on todettu johtavan mm. tuhoutuneeseen luottamukseen toiseen seksuaalisuhteissa, kyynisyyteen rakkautta ja seksuaalikumppaneiden välistä tunnesidettä kohtaan, usko siihen että avioliitto on seksuaalisesti epätyydyttävää, kyvyttömyyteen sitoutua perhe-elämään, erektiohäiröihin (yli 50% pornonkäyttäjistä) (Adolescent Health 2002).

 

Jokainen voi tahollaan miettiä millainen seksuaalisuus kehittyy niille pojille ja tytöille jotka aloittavat pornon käytön jo alakouluikässä, ja jotka kasvavat yhä enemmän pornoistuvassa yhteiskunnassamme, jossa edes asiantuntijat eivät uskalla ottaa ääneen kantaa ja todeta että porno ei ole moraalinen asia, vaan pikemminkin kansanterveydellinen uhka joka tuhoaa paitsi käyttäjänsä, myös pornoelokuvissa esiintyvät naiset.

Ei Ihmiskaupalle, Ei Seksin ostolle, Kansalaisaloite No. 2035

Ei Ihmiskaupalle, Ei Seksin ostolle, Kansalaisaloite No. 2035